Jälleen kerran Facebook-keskustelu toimi laukaisijana sille että lähdin kirjoittamaan tätä blogi-tekstiä. Huomioni kiinnittyi keskustelussa olleeseen kolumniin, joka oli jo julkaistu 16.09.2015 Potilaan lääkärilehdessä. Kolumnin ”Tietotekniikkaan perustuvan opetuksen kolme legendaa” oli kirjoittanut kovasti kunnioittamani Liisa Keltikangas-Järvinen, joka toimii psykologian professorina Helsingin yliopistossa.

Kolumnissa käsitellään kolmea legendaa:
1. Diginatiivi sukupolvi, joka tietää luonnostaan, miten käyttää tietotekniikkaa oppimiseen, ja jolla on kyky rakentaa merkityksellistä tietoa audiovisuaalisesta informaatiotulvasta. Sille eivät entiset opetusmetodit toimi eivätkä traditionaaliset oppimiskäsitykset sovi. Oppiminen on sille pelaamista ja koulunkäynti pikemmin sosiaalista viihtymistä ja tovereiden tapaamista kuin opiskelua.
2. Spesifit oppimistyylit (visuaaliset, analyyttiset, Jalavapuiston koulu_4K luokan oviholistiset jne. 
oppijat), joihin yksilöllinen opiskelu tulisi sovittaa ja joiden mukaisessa räätälöinnissä tietotekniikka
voittaisi perinteisen opetuksen. Väitteet ovat intuitiivisesti uskottavia, mutta niiltä puuttuu tieteellinen pohja. Oppilaat pitävät erilaisista oppimistavoista, mutta pitäminen ei johda 
tehokkuuteen. Oman tyylin seuraaminen voi johtaa parempaan kouluviihtyvyyteen, mutta ei parempaan oppimiseen.
3. Opiskelijat itseohjautuvina oppijoina, joille tulee antaa sekä maksimaalinen kontrolli omasta opiskelustaan että oppimansa arvioinnista. Diginatiivit lapset tietävät itse parhaiten, miten käyttää teknologiaa oppimiseen, ja kehittävät itseohjautuvasti tarvittavat metakognitiiviset taidot. Opettajan tehtävä on kevyellä kädellä ohjata oppilaat käyttämään informaatiolähteitä, koska kaikki, mitä tulee tietää, löytyy Webistä.

IMG_0569Ensimmäinen kommentti: Eivät lapset ole sen enempää diginatiiveja kuin aikuisetkaan. Olemme kaikki tässä samassa suossa = jokaiselle pitää opettaa miten käyttää 2000-luvun kynää, kumia, kirjaa, vihkoa, kameraa, radiota, tv:tä, yms tavaraa, joka nykyään on tungettu yhteen ainoaan laitteeseen = puhelimeen, tablettiin, tietokoneeseen tai muuhun vastaavaan multimediatietolaiteeseen. Opettajat tässä ovatkin kovilla, koska heihin kohdistuu paine uusien opiskelutaitojen opettamisessa. Lapset kyllä haluaisivat oppia käyttämään näitä uusia työvälineitä myös oppimiseen pelaamisen sijasta, mutta ongelmaksi saattaakin muodostua se, että joskus opettaja itse ei osaa käyttää näitä sähköisiä työvälineitä. Kuka siis opettaa ketä? Monessa koulussa onkin jo oppilaiden oma työvälineiden käyttöosaaminen valjastettu auttamaan opettajia esim Digihelppi tai tutor-toiminnalla. Opettajat saavat edelleen tehdä sitä missä ovat asiantuntijoita eli omassa osaamisalueessaan joko aineessa ja/tai kasvatuksessa, mutta Digihelppi auttaa jos tulee tenkkapoo että mites tämän laitteen kanssa toimitaan. Yhteistyöllä päästään eteenpäin!

Toinen kommentti: Meistä aikuisista on tullut multitaskaajia omassa työssämme koska meille ei ole opetettu työskentelytapoja hallita tätä valtavaa tiedon määrää joka kaikilla on saatavilla netissä. Yhtenä koulun tehtävistä onkin opettaa 2000-luvun työskentelytapoja, joissa oman ajanhallinta, tiedonhallintataidot– ja menetelmät, tiedonkäsittely ja nettietiketti ovat tärkeässä roolissa. monialainen_oppiminen
Perinteisellä tavalla jossa opettaja tekee kaiken oppilaiden puolesta, ei opeta toimimaan itseohjautuvuutta vaativassa työelämässä. Tämän näkee hyvin myös työelämässä. Työpaikkahakemuksissa haetaan oma-aloitteisia, innovatiivisia ja itsenäiseen työhön kykyneviä työntekijöitä. Näitä taitoja opitaan monilaisissa oppimiskokonaisuuksissa joissa oppilas itse lähtee tutkimaan ja kehittämään omaa toimintaansa. Tässä kohtaa opettajasta tuleee ohjaaja joka opastaa miten taitoja käytetään jotta saadaan aikaiseksi haluttu tuotos oikeaan aikaan. Näitä taitoja ei opi pelkästään istumalla pulpetissa ja tekemällä tehtäviä. MUTTA, jotta oppilas osaisi toimia itsenäisesti ja itseohjautuvasti, tulee taitoja ensin harjoitella pienimuotoisesti ja myös opettajajohtoisesti, johon perinteinen opettajajohtoinen opetustapa on hyvä ponnahduslauta. Se vain ei voi enää olla ainoa tapa toimia, nykyään vaaditaan monipuolisuutta. Esim. Ymmerstan koulun-nettisivut.


Kolmas kommentti:
”Oppilaat pitävät erilaisista oppimistavoista, mutta pitäminen ei johda tehokkuuteen. Oman tyylin seuraaminen voi johtaa parempaan kouluviihtyvyyteen, mutta ei parempaan oppimiseen.” Suomalaisessa yhteiskunnassa näköjään on edelleen vallalla ”tehokkuuden” – mantra. Oppiminenkin pitäisi olla tehokasta ja siinä suomalaiset opettajat ovatkin kunnostautuneet erinomaisesti. Joka vuosi tungetaan kirjakaupalla  tietoa oppilaiden päähän. Mitään kivaa ei voida tehdä kun ”…muuten me ei ehditä käydä läpi kaikkea tätä mitä kirjaan on laitettu sisällöksi tälle lukuvuodelle”. Ja se on totta että, Kiipeä puuhun koejos tavoitteena on tehokkuus ja koko kirjan sisällön kaataminen oppilaan kurkusta alas, niin siihen toimii parhaiten opettajajohtoinen ”minä opetan, sinä kuuntelet ja teet niinkuin minä neuvon” – metodi.Mutta jos oikeasti halutaan että jotakin jää mieleen myös sille 80%, joille tällainen tapa ei sovellu, niin silloin pitää ottaa huomioon erilaiset tavathahmottaa, tuottaa ja muistaa asioita. Urheilun parissa on jo oivallettu se tosiasia, että jos otetaan huomioon erilaiset tavat toimia ja työskennellä niin ”Pikku-Leijonat” saavat kultaa. Ehkäpä koulussakin voitaisiin enemmän huomioida erilaisuus voimavarana, nykyisen tasapäistämisen ja kaikille samanalaista samaan aikaan sijasta.

Kts. Peukka Peuran blogi:  http://maot.fi/oppimisymparisto/oppimisympariston-perusidea/

Ja lopuksi totean että me olemme jokainen tässä muutoksen syklissä menossa omaa Muutoksen syklit opetuksessavauhtiamme, omalla tasollamme ja omalla tavallamme kantaen mukanamme omiakokemuksiamme sekä tapojamme. Joidenkin kohdalla eletty elämä ei ole antanut positiivista kokemusta tietoteknisiin laitteisiin ja ne koetaan lähinnä rasitteena ja uhkana kaikelle vanhalle ja hyvälle. Tietotekniikka on kuin soutuveneen perässä oleva moottori, joka pyrkii upottamaan suotuveneen, koska soutaja ei jaksa soutaa venettä niin nopeasti kuin eteenpäin venettä työntävä moottori, jolloin vene pysyisi pinnalla. Toisille taas tekniikka ja ”robottien kieli” ei tuota ongelmia ja he sulahtavat virran vietäväksi kuin kala veteen. Kollegani Jaakko Rekola on sanonut: ” Onko meillä niin kiire ettemme ehdi hypätä pyörän selkään, vaan yritämme pyörää työntämällä ja sen vieressä juoksemalla pysyä muiden mukana?” Vai toimimmeko kuten tyttäreni Victoria toteaa: ”Tyhmä pyörä! Se vaan haluaa mennä ojaan ja mä en voi sille mitään!” Kuka siis ohjaa tätä nyky-yhteiskunnan toimintaa? Tietotekniikka vai ihminen joka antaa käskyjä tietokoneelle, jotta voisimme elää tehokkaammin, nopeammin ja kauemmin?

Innovaation omaksumiskäyrä + pencil metafor (2)

Mainokset